Tänään on maanantai 23.4.2018
Edustusjoukkue Juniorit Seura


"Hyvää seuraa - nuorten osallistaminen seuratoimintaan" -hanke



Suomen Palloliitto, kymmenen jalkapalloseuraa sekä Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto SAKKI ry käynnistivät syksyllä 2016 kaksivuotisen, Euroopan Sosiaalirahaston (ESR) rahoittaman, ”Hyvää seuraa – nuorten osallistaminen seuratoimintaan” –hankkeen.
Hankkeessa jalkapalloseurat käynnistävät matalan kynnyksen harrastejalkapallotoiminnan 16–20-vuotiaille ammatillisissa oppilaitoksissa opiskeleville nuorille. Harrastefutiksen lisäksi nuoria koulutetaan ja osallistetaan seuran tapahtumajärjestelyihin vapaaehtoistoimijoiksi tekemään, kokemaan, oppimaan ja vaikuttamaan.

Hankkeessa edistetään nuorten hyvinvointia jalkapallon ja seuratoiminnan kautta. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa nuorten elämänhallintataitoja ja edistää opiskelumotivaatiota. Työelämätaidot kehittyvät erilaisten seuratoiminnan tehtävien kautta, joka auttaa nuoria saamaan positiivisia ja tärkeitä työkokemuksia tulevaisuutta varten.

Hanke on osa Palloliiton suomalaisen jalkapallon ja futsalin toimintastrategian 2016-2020 ”elinvoimainen seura” –valintaa.
Hankkeen osatoteuttajina toimivat seuraavat jalkapalloseurat: 
 
- Helsingin Jalkapalloklubi
- TPS Juniorijalkapallo
- Rovaniemen Palloseura
- Juniori-KuPS
- Ilves
- HIFK Soccer
- FC Jazz Juniorit 
- Mikkelin Palloilijat
- KPV:n Juniorit
- Espoon Palloseura


Lisätietoja:

Mika Pasanen
0443733636
mika.pasanen@mikkelinpalloilijat.fi



© Mikkelin Palloilijat