Etusivulle..
Kaikki uutiset ja tiedotteet..
Lähikuvassa: Joonas Laaksonen[2.3.2010] Halu kehittyä toi Joonas Laaksosen MP-paitaan

21-vuotias Jämsänkoskelta kotoisin oleva Joonas Laaksonen vahvistaa tulevalla kaudella Mikkelin Palloilijoiden puolustusta. Muutaman edellisen kauden mies on tahkonnut 2.divisionaa Jyväskylän Blackbirdin riveissä. Viime kaudesta jäi hyvä maku armeijasta huolimatta.
- Siellä joustettiin hyvin ja jouduin olemaan pois vain muutamasta pelistä. Pelasin topparina ja muutama maalikin tuli tehtyä. Keltaisia korttejakin tuli normaalia vähemmän, eli muutamalla kortilla selvittiin, Laaksonen puhelee.
Armeijasta päästyään Laaksonen pääsi kokeilemaan vauhtiaan myös Veikkausliigassa pelaavan Jyväskylän JJK:n mukana. Testistä jäi hyvä maku suuhun ja halu pelata vielä Suomen korkeimmalla tasolla vahvistui.
- Olihan se tempo todella kova ja aluksi tuntui, että olen ihan pihalla. Nopeasti opin kuitenkin laittamaan pallon nopeasti liikkeelle ja homma alkoi tuntua hyvältä. Päävalmentaja Kari Martonen antoi hyvää palautetta ja totesi, että muutaman vuoden kuluttua olen liigapelaajan tasolla, hän kertaa.
Visiitti liigajoukkueen mukana oli myös avittamassa siirtoa sinipaitoihin. Joukkueiden valmentajat Martonen ja Juuso Kangaskorpi ovat vanhoja pelikavereita Valkeakosken Hakan vuosilta.
- Kari oli ilmeisesti antanut hyvät suositukset minusta ja Juuso soitteli ja pyysi mukaan. Pelasin harjoituspelin Kotkassa, olin mukana harjoituksissa ja viime pelin jälkeen (Klubi 04) pääsimme sopimukseen, taustoittaa myös Kokkolan KPV:n testissä ollut pelaaja.
Laaksonen pelasi JJK-paidassa harjoituspelin MP:tä vastaan, joten tuntumaan uuteen seuraan oli jo ennen rinkiin tulemista. Joukkuekaveritkin ovat jo tulleet tutuiksi, eikä nimet ja naamat mene sekaisin.
- Pelasin puolet pelistä MP:tä vastaan ja etenkin hyvät hyökkääjät jäivät mieleen, eli todella vaikea heitä vastaan oli pelata. Jätkät ovat ottaneen täällä hyvin vastaan, vaikka tuttuja pelaajia ei entuudestaan ollutkaan, mies kiittelee.
Tuleva kotikenttäkin on entuudestaan tuttu. Perinteikäs Urheilupuisto on tehnyt vaikutuksen Laaksoseen.
- Olen tykännyt pelata siellä. Kenttä sijaitsee lähellä keskustaa ja mukavasti sijoitettu sinne monttuun, Laaksonen naurahtaa.
Halu kehittyä pelaajana oli suurin syy siirtoon sinipaitoihin. Valmentaja Kangaskorpi on jo ehtinyt tehdä vaikutuksen pelaajaan.
- Hyvin huomaa, että on todella arvostettu pelaajien keskuudessa. Maltillinen valmentaja, joka jaksaa ohjata pelaajia henkilökohtaisesti ja ilmaisee selkeästi mitä odottaa pelaajalta kentällä, Laaksonen innostuu.
Alkavalle kaudelle on selkeät tavoitteet, eli joukkueen sarjapaikka säilyy ja tavoitteena on myös mennä pelaajana eteenpäin. Mitkä ovat miehen vahvuudet pelaajana?
- No, pelinavaaminen, vasen jalka ja pääpeli ovat vahvuuksia. Oikea jalka ja yksi vastaan yksi tilanteet kaipaavat vielä hiomista, tulee oma arvio vahvuuksista kentällä.
Laaksosen suosikkiliiga ulkomailta ei myöskään ole kaikkein tavallisin.
- Tykkään katsella Ranskan liigaa. Monet sitä haukkuvat, mutta onhan siellä todella hienoja pelaajia. Suosikkipelaajastani saan myös kuittia, mutta Hollannin Arjen Robbenia tulee seurattua, hienoa nähdä mies Suomea vastaan Helsingissä, Laaksonen fiilistelee lopuksi.
Teksti: Jesse Kemppainen Kuva: Kari Liikanen / Mikkelin Kaupunkilehti
|