Tänään on sunnuntai 19.5.2013
Edustusjoukkue Juniorit Seura

Etusivulle..    Kaikki uutiset ja tiedotteet..

Lähikuvassa: Ali Elkharam

[1.6.2012]

Mikkeliläinen laulaja Ali Elkharam tuli TV:n katsojille tutuksi viime kevään Idolsin kautta. Kisassa toiseksi sijoittuneen mikkeliläisen toinen intohimo musiikin lisäksi on jalkapallo.

- Laji on itselleni harrastus, rakkaus ja elämäntapa, Ali myöntää.

Intohimo kuningaslajia kohtaan näkyi myös finaalissa, jossa hän pukeutui Jari Litmasen "Kuningas" t-paitaan. Elkharam naurahtaa, että asuvalinnasta oli pientä vääntöä kulisseissa.

- Ihan ymmärrettävää, ettei sinne ihan mitä tahansa voi päälle laittaa. Aluksi ideaa vastusteltiin, mutta totesin, että minkäs voivat, jos ihan viime tingassa ennen lavalle menoa vedän sen päälle, hän muistelee.

Lajin pariin Ali ajautui isoveljiensä perässä. Veljien esimerkin perässä tuli myös musiikki mukaan elämään. Jalkapallo vei mukanaan, muista lajeista pikku-Ali ei innostunut.

- Isoveljet pelasivat ja soittivat, joten perässä oli helppo mennä mukaan. Ihan tosi pienenä kokeilin myös yleisurheilua. Talvilajeja, kuten hiihtoa ja lätkää en ole koskaan seurannut, eikä myöskään pesäpallo jaksa kiinnostaa, hän puhelee.

MP:ssä Elkharam pelasi jalkapalloa B-junioreihin saakka. Loukkaantuminen ja vaihto-oppilaaksi lähteminen sinetöivät lopettamispäätöksen. Pelaaminen tosimielessä jäi, mutta intohimo lajia kohtaan on säilynyt. Kalenterin salliessa nappulakengät tulee vedettyä jalkaan ja kirmailtua pallon perässä kaveriporukassa.

- Mikkelissä pyrimme saamaan pelit aina käyntiin, kun esimerkiksi muualla opiskelevat kaverit saapuvat tänne. Emme ole missään turnauksissa käyneet, mutta katsotaan jos vaikka MAHL:in sarjoihin saisimme porukan kasaan.

Pelivuosista jäi mukaan paljon muistoja ja hienoja kokemuksia. Samat ikäluokat kahlasivat läpi muun muassa Sinisistä tutut Teemu Pastila, Tuukka Sirviö ja Mikko Huotari. Elkharam toimi kapteenina kuutisen vuotta, joka on uran ehdottomia kohokohtia.

- Hienoahan se oli pitää jätkiä kurissa kentällä ja ulkopuolella. Premier Cupista on jäänyt mieleen, kun siellä pääsi kapteenina antamaan haastatteluja, tunne oli kuin ammattilaisella, mies muistelee naureskellen.

Kansainvälisistä sarjoista Elkharamin suosikki on Italian Serie A, jossa kiehtoo etenkin taktinen puoli. Laulaja kertoo seuraavansa mieluimmin peliä, jossa laitetaan puolustus kuntoon, pitkien pallojen roiskimisen sijaan.

- Italiassa mestaruuden voittaa yleensä joukkue, joka päästää vähiten maaleja. Muualla sen voittaa sitten joukkue joka tekee eniten maaleja, tulee osuva huomio.

Huuhkajien, eli A-maajoukkueen kotipelit hän pyrkii seuraamaan paikanpäällä. MP on edelleen sydäntä lähellä ja Ali on tuttu näky Urskissa Sinisten kotipeleissä. Lopuksi vielä kysymys, mikä on mieleenpainuvin hetki MP:n peleissä?

- Olen liian nuori muistamaan, niitä viimeisimpiä huippuhetkiä liigassa. Muutama vuosi sitten olimme Lahdessa katsomassa cup-peliä, joka ratkesi vasta rankkareilla. Satoi vettä ja oli kylmä, mutta olihan se nuorelle pojalle hieno kokemus, Elkharam toteaa lopuksi.

Jesse Kemppainen

Infolaatikko

* Syntynyt 20.1.1991.
* Pelasi MP:ssä B-junioreihin saakka
* Suosikkijoukkue Inter
* Arvostamani MP-pelaaja: Shefki Kuqi, hieno persoona. Jääräpää, joka tekee kentällä aina kaikkensa.



© Mikkelin Palloilijat