Tänään on keskiviikko 22.5.2013
Edustusjoukkue Juniorit Seura

Etusivulle..    Kaikki uutiset ja tiedotteet..

Lahti Soccer HOPEAA!

[2.7.2012]

Lahti Soccer

Lahden turnaukseen lähdettiin kahden joukkueen voimin hakemaan vastustajia uusista ennen tuntemattomista joukkueista. Molemmilla joukkueilla oli edessä kolmen päivän urakka hyvin järjestetyssä turnauksessa. Sininen joukkue jatkoi vakuuttavia turnausotteita edeten aina Lahti soccerin loppuotteluun. Alkulohkossa sininen keräsi neljä voittoa maalieron ollessa 19 - 1. Puolivälierässä vastaan asettui Helsingin -02 sarjoissa voittoisasti esiintynyt TuPs mustat. MP:n hallinnassa edennyt ottelu päättyi lopulta selkeisiin 3-0 lukemiin. Välierässä vastaan asettui taasen talvisarjasta tuttu Fc Reipas, jonka kanssa tiedettiin tulevan tiukka ja tasainen ottelu ja niinhän siinä kävi. Osan katsojien kynsien menetyksen jälkeen edettiin huikaisevan jännittävään rangaistuspotku kilpailuun. Siinä joukkuehengestä saatiin jälleen hyvä näyttö, pojat kaulakkain kannustamassa rankkareiden laukojia. Se todella kannatti, sillä hurraa huutojen saattelema tie finaaliin oli auki. Loppuottelussa vastaan sitten asettui TPV. Toisen puoliajan alkuun asti tasanumeroissa edennyt ottelu kääntyi väkisin loppua kohden vahvoja otteita esittäneelle vastustajalle.  Kokonaisuudessaan kuitenkin pojilta jälleen kerran hyvä turnaus ja huomioitavaa, että meidän maaliverkkoa vastustaja pystyi heiluttamaan ennen finaalia ainoastaan kerran kuudessa ottelussa. Lahti soccerista HOPEAA.

Valkoinen joukkue taisteli alkulohkon läpi voitolla ja kolmella tappiolla. Voitto oli sitten sitäkin komeampi 6-0. Ensimmäisessä sijoitus ottelussa vastaan asettui samoin kuin sinisellä joukkue Helsingistä eli Honka Akatemia. Tasaisessa ottelussa emme pystyneet hyödyntämään maalipaikkojamme ja jouduimme antautumaan 0 - 2. Toisessa sijoitus ottelussa vastassa oli sitten ”paikallisvastustaja” IPS ja edellisen ottelun tavoin hallitsimme ottelun alkua, mutta emme saaneet toimitettua palloa millään vastustajan maaliin. Tappioon päättyneen ottelun myötä valkoisen joukkueen tie kävi pelaamaan siis sijoista 15 - 16. Viimeisessä ottelussa valkoisessa joukkueessa näkyi jo taistelutahtoa ja halua voittaa peli, mutta hyvästä yrityksestä huolimatta voitto Fc Reippaan raidoille. Valkoiselle joukkueelle saatiin tarvittavia tasaisia ja haastavia pelejä, joka kehittymisen kannalta on äärettömän tärkeää. Lahti soccerista 16 sija.

 



© Mikkelin Palloilijat